Tietoa SMILE-laserleikkauksesta

Ohjeita ReLEx Smile -leikkauksesta toipuvalle

Laserleikkaus on ratkaisu useiden ihmisten näköongelmiin. Muista kuitenkin, että silmä, kuten mikä tahansa muukin kudos tai elin, tarvitsee aikaa leikkauksesta toipumiseen. Leikkaukseen on hyvä tulla saattajan kanssa. Heti leikkauksen jälkeen voit tuntea silmässä kirvelyä tai kitkan tai roskan tunnetta. Silmät saattavat olla valonarat ja vuotavat ja silmänvalkuaiset punoittavat. Alussa näkö on sumea ja saattaa esiintyä kivuliaisuutta ja valonarkuutta. Vaivojen lievittämiseksi yritä pitää silmiä mahdollisimman pitkään kiinni ja tiputa usein kosteuttavia silmätippoja ja käytä aurinkolaseja.

Älä hankaa silmää kirvelystä huolimatta!

ReLEx Smile -menetelmän tapauksessa vaivat häviävät muutamassa tunnissa, mutta näkö voi vaihdella parin viikon ajan ja olla hieman sumea sekä kauas että lähelle katsottaessa. On järkevää olla 2–3 päivää poissa töistä tai koulusta. Jos työ vaatii jatkuvaa tietokoneen käyttöä tai oleskelua pölyisessä ympäristössä, poissaolon on syytä kestää jopa viikon.

Leikkauspäivänä on syytä levätä! Vältä silmien kuivuutta lisäävää toimintaa, kuten tietokoneen käyttöä. Käytä kotona tulehdusta estäviä silmätippoja noin tunnin välein ja kosteuttavia silmätippoja 15 minuutin välein. Yksi silmään päätynyt tippa riittää aina. Pidä erilaisten silmätippojen tiputuksen välillä 5–10 minuutin tauko. Älä käytä alkoholia! Joskus lääkäri asettaa leikkauksen jälkeen sarveiskalvon päälle suojaavan piilolinssin, jonka hän poistaa joko ennen lähtöä klinikalta tai seuraavana päivänä. Vaikka olisitkin kokenut piilolinssin poistaja, älä yritä tehdä sitä itse!



24 tunnin kuluttua leikkauksesta voit kylpeä ammeessa mutta et vielä käydä suihkussa. Vältä saippuan ja veden joutumista silmään. Voit katsoa televisiota, käyttää tietokonetta ja lukea, mutta muista kuitenkin kosteuttaa silmiä asianmukaisilla silmätipoilla. Kuivissa tai ilmastointilaitteilla varustetuissa tiloissa (mm. lentokoneessa) silmätippoja tulee tiputtaa vähintään puolen tunnin välein. Autoa voit ajaa, jos lääkäri toteaa tarkastuskäynnillä näkösi olevan riittävän hyvä. Vältä kuitenkin ensimmäisen viikon aikana pitkiä ajomatkoja.



48 tunnin kuluttua leikkauksesta voit käydä suihkussa. Vältä kuitenkin saippuan ja veden joutumista silmään. Peseytymisen jälkeen kannattaa käyttää tulehdusta estäviä silmätippoja. Ensimmäisen viikon aikana ei saa käydä saunassa. Myöhemmin kannattaa käyttää kosteuttavia silmätippoja välittömästi ennen saunomista ja sen jälkeen. Voit meikata kasvojasi ja käyttää silmänympärysalueen kosmetiikkaa. Tietokonetta käytettäessä on erittäin tärkeää kosteuttaa silmiä riittävästi.



3 päivän kuluttua leikkauksesta voit jo harrastaa hikiliikuntaa, juosta, nostaa painoja, nyrkkeillä, hiihtää ja lasketella, ajaa moottori- ja maastopyörällä, hypätä laskuvarjolla ja pelata koripalloa, lentopalloa, jalkapalloa ja muita pallopelejä. Voit käyttää kohtuullisesti alkoholia.

1 viikon kuluttua leikkauksesta voit käydä saunassa, uida ja sukeltaa. SMILE-toimenpiteen jälkeen voi harrastaa myös sellaisia urheilulajeja, joissa vettä voi joutua silmiin voimakkaana suihkuna, kuten vesihiihtoa tai surffausta, ja käydä kylpylässä.

Lääkehoito SMILE laserleikkauksen jälkeen

Silmätippojen laittaminen: vedä varovasti alaluomea alaspäin ja tipauta silmään 1 tippa lääkettä. Pidä kahden vaikutukseltaan erilaisen lääkkeen silmään tiputtamisen välissä vähintään 5 minuutin tauko.

Systane / Optive – kostutustipat

  • ensimmäisenä päivänä leikkauksen jälkeen 15 minuutin välein
  • toisesta päivästä alkaen viikon ajan 30 minuutin välein
  • toisesta viikosta alkaen 1 tunnin välein
  • kolmannesta viikosta alkaen 4–5 kertaa päivässä ja aina, kun tunnet silmissäsi kirvelyä, kutinaa tai hiekan tuntua
  • ensimmäisen puolen vuoden aikana silmiä kannattaa kostuttaa myös aamuisin heräämisen jälkeen

Tobradex – tulehdusta lievittävät ja antibioottiset silmätipat

  • ensimmäisenä päivänä 1–1,5 tunnin välein
  • jatkossa 1 tippa 5 kertaa päivässä 1 viikko
  • 1 tippa 3 kertaa päivässä 1 viikko
Menu