Värinäöstä

Teksti: Newtime | Luokka:

Värinäöstä. Kaikki ihmiset eivät näe värejä aivan samalla tavalla. Ihmisen silmänpohjassa on kolmentyyppisiä soluja, jotka ovat maksimaalisesti herkkiä joko punaiselle, vihreälle tai siniselle. Koska monet värinäköön vaikuttavat geenit sisältyvät X-kromosomiin, vain yhden sellaisen omistavilla yksi solutyypeistä on useammin viallinen ja värinäköongelmia esiintyy siksi enemmän. Esimerkiksi valkoihoisista miehistä jopa 7 prosentilla on eri vakavuusasteisia värinäön häiriöitä. Yleisimmin häiriintynyt on punaisen tai vihreän värin aistiminen. Silti olisi hyvä, jos jokaisessa tiedustelupartiossa olisi yksi värisokea mies, koska hän havaitsee helpommin maastopukua käyttävän vihollisen :).

Jos taas halutaan vertailla sukupuolia ja eläinkuntaa, on syytä huomioida se tosiasia, että useimmilla eläimillä on silmässä kahdentyyppisiä fotoreseptoreja mutta matelijoilla ja linnuilla neljäntyyppisiä. Tutkimukset ovat nimittäin osoittaneet, että jopa 3 prosentilla naisista on kolmen tavanomaisen lisäksi vielä neljäs solutyyppi, mikä voi teoreettisesti parantaa heidän väriaistiaan. Se, tietävätkö tällaiset naiset muita paremmin, mitä miehet haluavat, vaatii vielä tutkimista.

Menu